Suoraan sisältöön
Etusivu | Yritys

Total Kiinteistöpalvelut Oy

Total Kiinteistöpalvelut Oy on monipuolisia kiinteistöpalveluita tuottava yritys Keski-Suomessa. Palveluvalikoimaamme kuuluvat kiinteistönhoito ja -huolto, siivous, toimisto- ja kuljetuspalvelut sekä turvallisuus- ja valvontapalvelut. Paikallisena toimijana palvelemme vuosien kokemuksella sekä yrityksiä että kotitalouksia. Yhtiö kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin.
Yli 200 Totalin työntekijää on rakentamassa hyvää arkea tuhansille ihmisille vuoden jokaisena päivänä. Tuotamme palvelujamme kouluissa, päiväkodeissa, terveysasemilla, yrityksissä, kauppaliikkeissä ja kotitalouksissa. Vapautamme toimeksiantajiemme resursseja ja näin autamme heitä keskittymään omiin ydintehtäviinsä. Haluamme toimia esimerkillisenä palveluntuottajana, vastuullisena työnantajana ja ympäristöystävällisenä toimijana.

Toimintamme periaatteet

Hoidamme asiakassuhteita aloitteellisesti ja vastuullisesti. Toimintamme lähtökohta asiakassuhteissa on pitkäaikainen kumppanuus, joka edellyttää meiltä kykyä kuunnella ja oivaltaa asiakkaidemme tarpeet. Toimimme aina vastuuntuntoisesti asiakkaitamme ja työtovereitamme kohtaan. Toiminnan lähtökohtana ovat avoimuus ja vuorovaikutus. Arvostamme ja kunnioitamme toisiamme tasavertaisina kumppaneina.

Total toimii ympäristöystävällisesti ja resurssiviisaasti

Total Kiinteistöpalvelut Oy:llä on ISO 14001:2004 standardin mukainen ympäristöjärjestelmä. Ympäristöjärjestelmä on systemaattinen tapa kehittää ympäristöasioiden hallintaa ja ympäristönsuojelutoimien tuloksellisuutta.
Total Kiinteistöpalvelut Oy:n toiminnan keskeisenä sisältönä on elinkaareltaan kestävän ja viihtyisän toimintaympäristön tarjoaminen asiakkaille. Total Kiinteistöpalvelut Oy kehittää jatkuvasti omia palveluitaan ja seuraa tuotteiden ympäristöystävällisyyden kehitystä. Tätä kautta tehostetaan energian ja raaka-aineiden käyttöä sekä vähennetään ympäristöä kuormittavia päästöjä. Kehitämme työmenetelmiä jatkuvasti. Edellytämme myös alihankkijoiltamme ympäristöperiaatteiden hyväksymistä ja noudattamista.

Tavoitteena on ympäristöä säästävä, sosiaalinen ja taloudellinen hyvinvointi. Toiminnalla haemme energiatehokuutta, kilpailukykyä, kustannussäästöjä sekä asiakkaille että omaan toimintaamme. Johdamme toimintaamme ja hankintojamme niin ikään resurssiviisaasti. Tämä tarkoittaa mm. konehankintojen ohjaamista vähäpäästöisiin (EU6) ajoneuvoihin ja kiinteistönhoitokoneisiin sekä siivouksen ympäristöystävällisiin koneisiin.

Katso video resurssiviisaudesta, näin mekin ajattelemme!
https://www.youtube.com/watch?v=Rb780wqnRQ8

  • Ota yhteyttä
  • Puh. 014 414 7400
  • myynti.total@totalpalvelut.fi
  • Total Kiinteistöpalvelut
  • Kuormaajantie 26
  • 40320 Jyväskylä
  • [kartta]

Total Kiinteistöpalvelut © 2018